imperatiivi

imperatiivi

1. kielioppi tapaluokka, joka ilmaisee toiminnan käsketyksi, kehotetuksi tai toivotuksi. Sen tunnus suomessa vaihtelee persoonittain: Yksikön toinen on kirjoitusasultaan tunnukseton, mutta ääntöasussa esiintyy jäännöslopuke /ˣ/, monikon ensimmäisessä ja toisessa tunnus on -kaa tai -kää vokaalisoinnun mukaisesti, yksikön ja monikon kolmannessa tunnus taas on -ko tai -kö vokaalisoinnun mukaan.

2. filosofia imperatiivi

Esimerkkejä:

Unkarin kielessä on yksikön ensimmäisen persoonan 'imperatiivi'muoto, mutta suomessa sellaista ei ole.

”Kudo” on kutoa-verbin 'imperatiivin' yksikön toisen persoonan preesens.

Monet ujostelevat käyttää suomen kielen aktiivin monikon ensimmäisen persoonan 'imperatiivi'muotoa lähtekäämme ja korvaavat sen passiivimuodolla lähdetään.

Moduksen perfekti on yleinen runoteksteissä.

Liittyvät sanat: imperatiivimuoto

Synonyymisanakirja

imperatiivi

imperatiivimuoto, käskymuoto, käskytapa.

Rimmaavat sanat

imperatiivi rimmaa näiden kanssa:

datiivi, sedatiivi, negatiivi, värinegatiivi, predikatiivi, indikatiivi, sikkatiivi, ablatiivi, elatiivi, allatiivi...

Katso kaikki

Englannin sanakirja

imperatiivi englanniksi

1. puhekieltä imperative

Käännökset